Mm. Diamanda Galás, Monster Magnet, Clutch ja CSS Suomeen

8.9.2011 13:36

Yhdysvaltalainen "äänitaiteilija" Diamanda Galás saapuu Suomeen lokakuussa. Edellisen kerran kolmen ja puolen oktaavin äänialan omaava taiteilija esiintyi Suomessa 1990-luvulla. Harvoin Euroopassa nähtävä artisti nousee Helsingin Savoy-teatterin lavalle 26. lokakuuta.

Yhdysvaltalainen "äänitaiteilija" Diamanda Galás saapuu Suomeen lokakuussa. Edellisen kerran kolmen ja puolen oktaavin äänialan omaava taiteilija esiintyi Suomessa 1990-luvulla. Harvoin Euroopassa nähtävä artisti nousee Helsingin Savoy-teatterin lavalle 26. lokakuuta.

Klassisen pianistin koulutuksen saanut Galás ammentaa avantgardetaiteeseensa vaikutteita muun muassa kreikkalaisista sukujuuristaan ja musiikkilajeista bluesista oopperaan. Galás tunnetaan intensiivisenä esiintyjänä, jonka konsertit etenevät euforiaan, raivosta herkkyyteen ja hiljaisuudesta huutoon.

Tiketit tulevat Lippupalvelun myyntipisteisiin 12.9.

Stonerlegenda Monster Magnet tekee paluun Suomeen, sillä yhtye konsertoi Helsingin Tavastialla lauteille 13. marraskuuta. Orkesteri aikoo soittaa kokonaisuudessaan Dopes To Infinity -albuminsa sekä tunnetuimpia kappaleitaan. Illan avaa Black Spiders.

Brasilialainen taidepopbändi CSS puolestaan konsertoi Helsingin Tavastialla torstaina 17. marraskuuta. Kiertue promotoi tuorettw La Liberación -albumia.

Amerikkalainen Clutch esiintyy Helsingin Nosturissa keskiviikkona 30. marraskuuta. Kovana liveyhtyeenä tunnettu Clutch on vyöryttänyt raivokasta bluesinsekaista metallipainotteista rockiaan jo kaksikymmentä vuotta.

Postrockia tekniseen mathcoreen yhdistävä And So I Watch You From Afar taas tuo instrumentaaliannoksensa Helsingin Kuudennella Linjalle tiistaina 22. marraskuuta.

Brittiläinen Young Guns saapuu Tampereen Lost In Music -tapahtumaan. Yhtyeen konserttipäivä on 20.10. Stitches-video löytyy täältä.

Lisää luettavaa