Mötley Crüe -muusikot raivoissaan tuoreesta dokumenttipätkästä – Harkitsevat oikeustoimia

Nikki Sixx kutsuu sarjaa esittävää kanavaa pohjasakaksi.

Suosittujen bändien hajoamisista kertovan Breaking the Band -sarjan toinen tuotantokausi alkoi Reelz-kanavalla 16. kesäkuuta jaksolla, jossa keskityttiin Mötley Crüe -yhtyeen 90-luvun alun vaiheisiin, jolloin laulaja Vince Neil erotettiin bändistä. Jakson esittämisen jälkeen Neil purkautui sosiaalisessa mediassa siitä, miten väärän kuvan dokumentti antaa hänen erostaan.

Dokumentissa yhtyeen silloinen manageri Doug Thaler muisteli vuoden 1992 tapahtumia ja kertoo muun bändin erottaneen Neilin riidan päätteeksi ja julkaisseen myöhemmin tiedotteen, jossa laulajan eron syyksi kerrottiin moottoriurheiluharrastuksesta tulleen hänen elämänsä ykkösprioriteetti.

Breaking The Band eli muistoja joltain vitun Doug Thalerilta, joka ei muista, että itse asiassa hän oli se, joka hajotti bändin! Ei bändi hajonnut minun moottoriurheilun vuoksi, vaan siksi, että hän oli liian nössö sanoakseen, että ’Hei jätkät, pidetään viikko lomaa ja palataan taas asiaan tunteiden viilennettyä’. Hän vain soitti minulle tunti [riidan] jälkeen ja sanoi minun olevan ulkona bändistä. Mahtavaa managerointia!” Neil raivoaa Instagramissa.

”Sitä hän ei sanonut, että kilpa-autoilun sijaan julkaisin top 10 -singlen You’re Invited – hups, taisi unohtua! Ja sen jälkeen Exposed-levyn – hups, unohtui taas! Ei ihme, että hän sai hyvin pian potkut.”

Myös basisti Nikki Sixx sanoutui irti Breaking the Bandista jyrkin sanavalinnoin ja lisäsi yhtyeen ryhtyvän toimenpiteisiin sarjaa ja tv-kanava Reelziä vastaan.

Breaking The Band ei ole Mötley Crüen hyväksymä. Asianajajamme tulevat lähettämään kieltokirjeen (cease-and-desist) ja lisätoimiin ryhdytään. Reelz on pohjasakkaa”, Sixx jyrähtää Twitterissä.

”Eikö Reelzin pitäisi olla vastuussa siitä, että he julkaisevat ohjelmia ilman artistien hyväksyntää? Olen todella pettynyt siihen, että he kuvittelevat voivansa kertoa elämäntarinamme myydäkseen mainostilaa, vieläpä pääosin virheellisesti ja ilman kenenkään lupaa.”

View this post on Instagram

#breakingtheband #myreview #motleycrue

A post shared by Vince Neil (@thevinceneil) on