Musiikki ja politiikka eivät sovi samaan petiin, sanoo Alice Cooper – ”Rock’n’rollin pitäisi olla politiikkaa vastaan”

4.2.2022 21:34

Rocklegenda Alice Cooper kertoi oman näkemyksensä politiikan ja musiikin yhteensopivuudesta tuoreessa haastattelussaan.

Aihe nousi esiin, kun shokkirokkarilta kysyttiin hänen suhteestaan poliittisella kentällä vahvasti oikealle nojaavaan, ja äänekkäästi mielipiteitään laukovaan Ted Nugentiin.

”Ted ja minä vartuimme yhdessä Detroitissa, ja hän on aina ollut kova puhumaan. Kukaan ei pysy menossa mukana kun hän päästelee menemään. Näen hänet ihan omana entiteettinään”, Cooper sanoo Creative Loafing Tampa Baylle.

Cooper sanoo suhtautuvansa nihkeästi musiikin ja politiikan yhdistämiseen.

”En koskaan puhu politiikasta… vihaan politiikkaa. Mielestäni politiikka ja rock’n’roll eivät sovi samaan petiin, mutta monet ovat toista mieltä — koska meillä on ääni ja meidän pitäisi käyttää sitä. Mutta rock’n’rollin pitäisi olla politiikkaa vastaan”, Cooper toteaa. ”Kun vanhempani alkoivat puhua politiikasta, laitoin Rolling Stonesin soimaan niin kovalla kuin suinkin. En halua kuulla politiikasta, ja se pätee edelleenkin.”

Cooper sanoo, että hänen show’nsa on tarkoitus tarjota pakopaikka uutisilta, mutta huomauttaa, että tapaa kyllä käyttää politiikkaan liittyvää kuvastoa keikoillaan.

”Musiikkini ja keikkani on tarkoitettu CNN-vapaaksi vyöhykkeeksi”, Cooper sanoo. ”En saarnaa mistään, enkä kuittaile kenellekään. Jos teen Electedin kaltaisen jutun, kuten aina vaalien aikaan, ja tuon [Donald] Trumpin ja Hillaryn [Clinton] tappelemaan, he molemmat saavat selkäänsä!”

”Se on siitä hauskaa”, mies jatkaa. ”Jos olet mukana poliittisessa teatterissa, sinun on syytä kestää vitsailua. Joten se on okei. En pane satiiria pahakseni, mutta en koskaan ala saarnata siitä, ketä kenenkin tulisi äänestää.”

Tänään (4.2.) 74-vuotissyntymäpäiviään viettävä Cooper kertoi muutama päivä sitten työstävänsä peräti kahta uutta levyä.

Lisää luettavaa