Nainen tuomittiin Portion Boysin Tiina Forsbyn kunnian loukkaamisesta

Vuonna 1990 halvensi Forsbya sosiaalisessa mediassa nimittelemällä ja muilla uhkaavasävytteisillä ilmaisuilla.
4.3.2025 17:26

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi tänään (4.3.) tuomion vuonna 1990 syntyneelle naiselle Portion Boys -yhtyeen Tiina Forsbyn kunnian loukkaamisesta. Naiselle määrättiin 80 päiväsakon sakkorangaistus (560€), jonka lisäksi hän joutuu korvaamaan Forsbylle kärsimyksestä 6 000 euroa sekä liki 5 000 euroa asianomistajan oikeudenkäyntikuluja. Asiasta uutisoi Yle.

Syytteen mukaan nainen oli 1.2.2023–7.8.2024 välisenä aikana julkaissut UMK:n, johon Portion Boys osallistui 2023, sekä bilebändin omilla Facebook-sivuilla Forsbya koskevia halventavia tekstejä sekä lähettänyt Forsbylle yksityisviestejä Messengerissä ja Instagramissa. Osa viesteistä on ollut sävyiltään uhkaavia.

”En tunne syytettyä lainkaan. Kohtasin hänen nimensä ensimmäisen kerran, kun minulle kerrottiin hänen some-kirjoituksistaan. Kirjoittelu meni todella nopeasti todella henkilökohtaisuuksiin. Lopulta palstat täyttyivät tappouhkauksilla ja yllytyksillä kiusata minua lisää”, Forsby kertoi oikeudessa.

Forsby kertoi joulukuussa Helsingin Sanomille keränneensä poliisia varten todistusaineistoksi tuhansia viestejä, joissa häntä nimiteltiin alatyylisesti tai toivottiin hänen kuolemaansa. Forsby sanoi HS:lle pelkäävänsä turvallisuutensa puolesta.

”Olen lukenut asioita, kuten että minua pitäisi ampua alavatsaan, jotta en kuolisi nopeasti. Ja miten joku haluaisi nähdä minut pakastimessaan”, Forsby kertoi.

Lue myös: Kauan eläköön työn raskaan raatajat – Portion Boysin uusin single on hatunnosto arjen sankareille