Nettiin ilmestyi ennennäkemätöntä Led Zeppelin -livemateriaalia – Jimmy Page ei ollut taltioinnin aikaan aivan parhaassa vedossaan

14.4.2024 21:30

Saimme aiemmin tällä viikolla ihmeteltäväksemme melkoista herkkua, kun valokuvaaja Jim ”Speedy” Kellyn ystävän Rob Gronforsin restauroima keikkataltiointi Led Zeppelinin Montrealin-keikalta vuodelta 1975 ladattiin Youtubeen.

Nyt Kellyn kanavalle on ilmestynyt 25 minuutin pätkä kaksi vuotta myöhemmin Chicagossa kuvatulta keikalta. Zeppelin soitti tuolloin neljänä peräkkäisenä iltana Chicago Stadiumilla, ja nyt julkaistu materiaali on kolmannelta keikalta.

Kitaristi Jimmy Page nousi lavalle sairaana (kiertuemanageri Richard Colen mukaan mies kärsi keuhkokuumeesta) ja keikka jäi tästä syystä ainoastaan kuuden biisin tyngäksi. Esitetyt kappaleet olivat The Song Remains the Same, Sick Again, Nobody’s Fault but Mine, Since I’ve Been Loving You, No Quarter ja Ten Years Gone.

”Pidämme pakollisen viiden minuutin paussin”, laulaja Robert Plant totesi yleisölle viimeisen vedon jälkeen. ”Olkaa kärsivällisiä, sillä Jimmy on onnekas että kykenee edes soittamaan tänään, okei? Annatteko meille viisi minuuttia?”

Lopulta viiden minuutin tauko venyi seuraavaan iltaan.

Alla video.

Lisää luettavaa