Nick Cave paljastaa suosikkielokuvansa – valinta osuu hyvin ristiriitaisen vastaanoton saaneeseen uutuusrainaan

16.10.2022 21:51

Nick Cave on paljastanut suosikkielokuvansa.

Cavelta kysyttiin The Red Hand Files -sivustolla tämän kaikkien aikojen suosikkielokuvaa. Taiteilija vastasi lyhyesti: ”Rakas Sourav, Blondi. Rakkaudella, Nick.”

Netflixissä julkaistu Blondi on herättänyt ristiriitaisia tunteita niin katsojissa kuin kriitikoissakin. Ana de Armas esittää Marilyn Monroeta fiktiivisessä elämäkertaelokuvassa, joka käsikirjoittaja-ohjaaja Andrew Dominikin mukaan vangitsee sen, ”millaista on käydä Hollywoodin lihamyllyn läpi.” Muissa rooleissa nähdään Bobby Cannavale, Adrian Brody ja Julianne Nicholson.

Jotkut ovat arvostelleet elokuvan piirtäneen Monroesta kuvaa miesten riepoteltavana olleena uhrina ja nähneet sen vääristelevän todellisia tapahtumia. Toiset ovat puolestaan pitäneet teosta onnistuneena Joyce Carol Oatesin samannimisen alkuperäisromaanin filmatisointina ja ylistäneet sen kuvausta ja näyttelijöiden suorituksia.

Cavella itsellään on ollut näppinsä pelissä elokuvan suhteen, sillä hän sävelsi sille musiikkia yhdessä Warren Ellisin kanssa. Cave on työskennellyt aiemmin Domikin kanssa Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta -elokuvan sekä musiikkidokumenttien Nick Cave: One More Time With Feeling ja This Much I Know To Be True tiimoilta.

Alla Blondin traileri.

 

Lisää luettavaa