Niin, mikä se on AC/DC:n aliarvostetuin albumi?

Joensuulainen doom/deathmetal-ryhmä Hooded Menace julkaisee järkälemäisen Darkness Drips Forth -albumin lokakuun lopulla.

Tuoreesta Soundista löytyy bändiliideri Lasse Pyykön haastattelu ja mies listaa samalla myös aliarvostetuimmat raskaan musiikin albumit.

Tässäpäs lista, perusteluineen:

Invocator: Excursion Demise

Tämä bändi vakuutti jo demoillaan ja tämä levykin on kehnohkoista soundestaan huolimatta todella kova. Äärimmäisen tiukka ja tyylitaitoinen bändi jo alkuaikoinaan. Porukka ei tunnu kauheasti intoilevan tästä levystä tai ylipäätään koko bändistä. Ainakin demojen aikaan bändistä kuhistiin paljonkin undergroundissa ja sinne se taisi unohtuakin. Tämähän ei tietysti haittaa omaa diggailuani ­- pikemminkin päinvastoin.

Deathrow: Raging Steel

Jos eläisimme oikeudenmukaisessa maailmassa, tämä Saku­bändi mainittaisiin aina samassa lauseessa Kreatorin, Destructionin ja Sodomin kanssa.

Sacrifice: Forward To Termination

Levyhän on silkkaa ilkeän thrashmetalin juhlaa alusta loppuun. Ei kalpene juurikaan genren suurien rinnalla. Olisi ansainnut suurempaa menestystä, mutta eihän kaikkien tietysti tarvitse olla mitään Slayerin kaltaisia instituutioita.

Judas Priest: Turbo

Varmaan vähän kyseenalaista listata tähän levy, joka on myynyt kai aika tuhottomasti, mutta onhan tämä joissain ”true hevari” ­-piireissä ylenkatsottu teos. Eihän kyseessä mikään Sad Wings Of Destiny ole, mutta itse olen kyllä pitänyt levystä jo penskasta saakka. Minulla on muutenkin joku ihmeellinen fiksaatio isosoundisiin ja häpeämättämän hittihakuisiin kasarilevyihin. Turbosta tulee vaan aina hyvälle tuulelle! Mieti nyt jotain Locked In ­-biisiäkin… Täytyy olla suunnilleen kuollut, jos ei tunnu missään.

AC/DC: Flick Of The Switch

Maailman kovimman rock­bändin aliarvostetuin ja raskain levy, joten tämän listan kriteerit täyttynevät juuri ja juuri. Itselle tämä on ollut muksusta saakka tärkein AC/DC-levy – onhan se kuitenkin ensimmäinen AC/DC-­albumini. Ymmärrän toki hyvin, että suurimmalle osalle maistuu paremmin Highway To Hellin tai Back In Blackin kaltaiset hittilevyt. Timanttista tavaraa nekin, mutta Flick Of The Switchissä on jokin tummempi ja kolkompi sävy, joka tekee siitä niin spesiaalin.