Krist Novoselicin perustama Giants In The Trees -yhtye on julkaissut ensimmäisen singlensä Sasquatch sekä siihen tehdyn musiikkivideon. Voit katsoa videon tuosta yläpuolelta.
Bändi kuvailee Facebook-sivuillaan syntyneensä luontoa ja maataloutta tukevan The Grange -kansalaisjärjestön paikallisjaoston jameissa Washingtonissa kesällä 2016. Soittajat löysivät nopeasti yhteisen sävelen ja saivat ensimmäisten jamittelujen tuloksena synnytettyä jo kaksi biisiä. Ympäristöpoliittisesti vahvasti latautunut Giants In The Trees on toistaiseksi pääasiassa keikkaillut hyväntekeväisyystilaisuuksissa ja tehnyt ohessa lisää musiikkia. Nyt on aika tuoda sitä sekä yhtyeen sanomaa laajemman yleisön tietoisuuteen.
”Maksaakseni videon tuotantokustannukset ostin tontin, jolla se on kuvattu. Aion kaataa alueelta kaikki puut ja rakentaa sille golfkentän”, Novoselic kommentoi videota sarkastiseen tyyliinsä.