Norjalaisen black metal -yhtye Taaken Australian-kiertue peruttiin – laulajaa syytetään äärioikeistosympatioista

8.1.2023 21:06

Promoottorit ovat peruneet norjalaisen black metal -bändi Taaken Australian kiertueen väitettyjen äärioikeisto- ja anti-islam-sympatioiden takia, raportoi The Guardian.

Yhtyeen oli määrä aloittaa helmikuun alussa Sydneyn, Brisbanen, Melbournen ja Adelaiden kattava Southern Funeral -kiertue yhdysvaltalaisen Akhlysin kanssa. Myös Akhlysia on syytetty äärioikeistolaisten ideologioiden kannattamisesta.

Keikkajärjestäjät ilmoittavat peruneensa rundin ”syistä, jotka eivät ole meidän hallinnassamme”.

”Pahoittelut kaikille lipun ostaneille/ihmisille, jotka olivat odottaneet näkevänsä nämä kaksi aktia. Päivitys on luvassa myöhemmin ja saatte rahanne takaisin lipunmyyntipisteistä”, lausunnossa todetaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Taaken keikkoja perutaan samoista syistä. Näin kävi myös yhtyeen Amerikan-kiertueelle vuonna 2018. Vuonna 2007 yhtyeen laulaja Hoest esiintyi puolestaan hakaristi rintaansa maalattuna. Hoest itse kielsi jälkeenpäin tuntevansa natsisympatioita.

Lisää luettavaa