Apocalyptica
Unibet Arena, Tallinna
20.1.2023
Tiesittekö tai muistitteko yhden jutun? Nimittäin sen, että Apocalyptica perustettiin vuonna 1993. Sehän taas tarkoittaa sitä, että bändi juhlii tänä vuonna kolmekymppisiä. Kun tuollainen vuosinivaska painaa hartioita, bändi voisi hyvinkin jo olla hieman kyllästynyt, väsynyt ja kellastunut.
Mutta onko se niin?
No, asiaan tuli reilusti selvyyttä Tallinnassa, joten vastataan saman tien: asia ei ole niin. Itse asiassa asia on ihan täysin päinvastainen.
Mennään siis Saku Suurhallin (tai nykyisen Unibet Arenan) uumeniin. Paikka nimittäin toimi Apocalyptican, Epican ja Wheelin tähdittämän The Epic Apocalypse Tour -rundin kolmantena etappina tammikuisena viikonloppuna. (Suomeen astihan tämä kierros ei yllä).
– Aloitimme juuri kiertueen, ja ensimmäiset pari keikkaa (Vilna ja Riika) käynnistivät moottorit hienosti. Nyt on jo täysi höyry päällä, Eicca Toppinen kertoo backstagella ennen konserttia.
– Mutta vaikka itse sanonkin, meidän työmoraali on erittäin korkealla kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Tehtiin esimerkiksi viime vuonna kiertueita USA:ssa, ja esiintymistahti oli välillä luokkaa ”7 päivää, 7 keikkaa”. Ei sinne mitään heikompia ”väli-iltoja” silti mahtunut.
– Näistä esiintymisputkista puheen ollen… Meidän kaikkien aikojen ennätys taitaa olla 22 keikkaa 21 päivässä!
Kun Apocalyptica vähän myöhemmin nousee Wheelin ja Epican lämmittämälle estradille vähän turhankin osuvasti nimetyn Ashes Of The Modern World -kappaleen tahdissa, peukut ja nyrkit nousevat välittömästi ylös. Tammikuussa 2020 ilmestyneen Cell-O-albumijärkäleen progressiivinen avausbiisi toimii loistavasti.
Muita ensihuomioita. Bändi soittaa yhteen ihan järkyttävän tiukasti – niin, taas kerran. Yhtyeen livesoundi on täyteläinen, voimakas ja selkeä. Lavan takaosaa hallitsevan suurikokoisen screenin materiaali näyttää todella hienolta. Niin, siinähän niitä voittavan konseptin aineksia alkaakin jo olla.
Setin kolmas biisi on I’m Not Jesus, ja tässä vaiheessa Toppisen, Perttu Kivilaakson ja Paavo Lötjösen sekä rumpali Mikko Sirénin lisäksi estradille kipuaa Franky Perez. Apocalyptica-pestin lisäksi tämä amerikkalaislaulaja on työskennellyt vuosien mittaan muun muassa Slashin, System Of A Down -ukko Daron Malakianin ja Black Sabbath -legenda Geezer Butlerin kanssa. Minkäänlaisena yllätyksenä se ei tule, mutta Perezin suvereeni toimitus on sitä kuuluisaa maailmanluokkaa myös Tallinnan talvi-illassa.
Perez ei myöskään ”malta” pysyä koko iltaa solistin tontillaan vaan eräälläkin hetkellä mies yllättäen valtaa Sirénin paikan rytmien komentokeskuksessa. Hetken aikaa pannuja paiskottuaan mies siirtyy taas sivuun, ja varsinainen Apo-rumpali palaa omalle paikalleen niin sujuvasti, että osa yleisöstä ei välttämättä edes huomaa tätä tahdittajan hetkellistä vaihtumista.
Apocalyptican todella vaihteleva – hiipivistä balladeista armottomaan thrash-kaahaukseen – setti kestää hieman alle puolitoista tuntia, ja bändillä on taatusti ollut tekemistä biisivalintojen kanssa. Jokunen täsmäisku uudelta levyltä, pari Metallica-lainaa, ja nippu vanhoja maineteoksia – maustettuna muun muassa pienillä AC/DC- ja Rage Against The Machine -katkelmilla. Paljon oleellisia teoksia jää silti puuttumaan, ja itse olisin mielelläni todistanut esimerkiksi Somewhere Around Nothingin raivokkuuden tänäkin iltana.
Illan päättää kaksikko Farewell – In The Hall Of The Mountain King, ja ympäri lavaa ravaavat sellistit niistävät itsestään ulos loputkin energiat. Erityisesti Kivilaakson instrumentti saa kovaa koulutusta, sillä toisinaan hänen sellonsa liitää korkealla ilmassa, toisinaan se on jossakin muusikon ja lavan välissä. Sitten vielä kumarrukset pitkään aplodeja jakavan yleisön edessä, ja apokalyptinen iltama on ohi.
Keikan jälkeen backstagella on leppoisa ja iloinen tunnelma. Kohta Toppinen kuitenkin naurahtaa, etteivät asiat ole ihan aina sujuneet Tallinnassa näin jouhevasti.
– Esiinnyttiin täällä ekan kerran ehkä joskus 1996. Meidän piti vetää showcase-tyyppinen keikka eräällä katolla, mutta keli oli niin karmea, ettei siitä hommasta olisi tullut yhtään mitään. Olisimme vain rikkoneet soittokamamme ja niin edelleen… No, tapahtuman organisoija ei ollut samaa mieltä, ja kyllähän se ”Apocalyptica” sitten esiintyikin. Siis muutama kaapuihin pukeutunut random-tyyppi, ja musa tuli playbackina. Melkoinen meininki! Hah hah!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
