Jaahas, tällaistakin tapahtuu maailmalla. Blabbermouth uutisoi, että Islannissa päästään tulevaisuudessa ihmettelemään tarkkaa kopiota Jimi Hendrixin sukuelimestä. Asia liittyy viime kuussa kuolleen Cynthia Albrittonin perintöön.
21. huhtikuuta Chicagossa 74-vuotiaana kuollut Albritton oli yksi vanhojen aikojen rockpiirien kuuluisimpia groupieita, joka alkoi vuonna 1968 tehdä valumuotteja kaikenlaisten muusikoiden mieskalleuksista. Näiden muottien avulla sitten tietysti saa valettua tarkkoja kopioita herrojen sukuelimistä. Albrittonin kokoelmiin kuului muotit muun muassa Jimi Hendrixin, MC5:n Wayne Kramerin ja Jello Biafran peniksistä.
Ennen kuolemaansa Albritton lahjoitti yhden Hendrix-kopion Islannin penismuseolle – niin, Islannissa on sellainenkin. Näyttelyesine julkistetaan ilmeisesti kesäkuun alussa, ja sen jälkeen museoväki voi sitten ihmetellä, että tuommoinen se Jimin vehje nyt sitten oli. Eiköhän sieltä pari kuvaa tule sosiaaliseen mediaankin.
Museo tiedotti asiasta Twitterissä. Siinäpä turisteille ihmeteltävää! Museon nykyiseen antiin voi tutustua myös Youtuben välityksellä.