Opetus- ja kulttuuriministeriön kohutut leikkaukset perutaan – ”Pääministeri vaati kulttuurin rahoitukselle täyttä kompensaatiota”

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti kuluvan viikon tiistaina (12.10.) taiteen ja kulttuurin valtionrahoituksiin kohdistuvista 18 miljoonan euron leikkauksista. Tarkoitus oli samalla myös leikata liikunnasta ja urheilusta 11,9 miljoonaa euroa, tieteestä ja tutkimuksesta 8,3 miljoonaa euroa ja nuorisotyöstä 4,3 miljoonaa euroa.

Kulttuurikentällä tieto leikkauksista aiheutti ymmärrettävästi runsaasti huolta ja kritiikkiä. Erityisesti hallitusta moitittiin jo valmiiksi pandemian runtelemien alojen kurittamisesta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) twiittasi torstaina (14.10.) SDP:n haluavan, että kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset perutaan.

”Sanon nyt suoraan. SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan. Myös muiden järjestöjen ja edunsaajien tilanteeseen on haettava ratkaisua”, Marin kirjoitti.

Muun muassa Iltalehti uutisoi pääministerin kertoneen perjantaina (15.10.) hallitusviisikon löytäneen ratkaisun, jolla Veikkauksen edunsaajien rahoitusta uhanneet leikkaukset voidaan perua.

”Olemme päätyneet siihen ja sopineet siitä, että ensi vuonna kaikille edunsaajille, niin kulttuuriin, liikuntaan, nuorisolle kuin esimerkiksi myös STM:n alaisille järjestöille ja edunsaajille korvataan sataprosenttisesti Veikkauksen tuottojen alenema”, Marin kertoi Valtioneuvoston linnassa.

”Pääministeri vaati kulttuurin rahoitukselle täyttä kompensaatiota. Pidin tärkeänä, että ratkaisu on kaikille Veikkauksen edunsaajille sama”, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kommentoi ratkaisua Twitterissä.