Entinen Pearl Jam -rumpali Dave Abbruzzese ei ole lainkaan tyytyväinen siihen, että miestä ei olla nimeämässä muun yhtyeen mukana Rock and Roll Hall of Fameen. Mies moittiikin keskiviikkona Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä entisten yhtyetovereidensa pettäneen periaatteensa kunnianosoituksen edessä.
”Pearl Jamilla oli aina tietty tinkimättömyys tekemisissään ja yhtye on tunnettu periaatteidensa takana seisomisesta ja oikeiksi katsomiensa asioiden puolesta taistelemisesta, mutta tällä kertaa edessä siintävän palkinnon vetovoima näyttäisi olevan heille liian suuri. Meillä on edelleen musiikki, eikä mikään määrä bisnespaskaa voi estää meitä nauttimasta siitä. Se, että joudumme taistelemaan Pearl Jamin historian yhden osan merkityksellisyyden hyväksynnästä on vain ja ainoastaan kaunista. Syy siihen, että joudumme näin tekemään löytyy samasta asiasta, minkä pohjalle Rock and Roll Hall of Famekin on perustettu: rakkaudesta musiikkiin.”
Abbruzzese musisoi yhtyeen Vitalogy– ja Vs. -albumeilla. Kaikista Pearl Jamin riveissä soittaneista rumpaleista Hall of Fame -kelpuutti listoilleen nykyisen kannuttaja Matt Cameronin ja debyyttialbumi Tenillä patteriston takana istuneen Dave Krusenin.