Paluun tehnyt Underwater Sleeping Society teki diilin Svartin kanssa – uusi single kuultavana

11.5.2016 13:44

Vuosituhannen vaihteessa perustettu maalailurock-kokoonpano Underwater Sleeping Society on Svart Recordsin viimeisin kiinnitys. Pitkään tauolla ollut orkesteri julkaisee 13.5. uuden Hexagon Eyes -singlen, ja kokonainen levy on luvassa syyskuussa.

Aikaisemmin Underwater Sleeping Society on julkaissut kolme albumia. Debyytti Future on a Plate ilmestyi vuonna 2004, All Other Lights Go Out kolme vuotta myöhemmin ja The Dead Vegas vuonna 2008. Bändin jäseniä on nähty myöhemmin muun muassa Rubikin ja Pariisin kevään kokoonpanoissa.

Uuden singlen musiikkivideon voi katsoa alta jo nyt. ”Hexagon Eyes on eräänlainen päänsisäinen bailuanthem, joka musiikillisesti edustaa tulevan levyn kirkkaampia värejä. Tarinallisesti biisi on suoraa jatkoa viime syksynä ilmestyneen Tomorrow’s Yesterday -sinkun ja sen videon tapahtumille”, kertoo basisti Jussi Hietala tiedotteessa.

Kappaleen musiikkivideon ovat tehneet Perttu Inkilä ja Tuomas Kohvakka.

Lisää luettavaa