Paramore-laulaja Hayley Williams: ”Olin valmis jättämään musiikin kokonaan kaksi vuotta sitten”

Vuonna 2004 perustetun amerikkalaisen rock-yhtye Paramoren laulaja Hayley Williams kertoo tuoreessa Behind The Brand -sarjan haastattelussa olleensa lähellä lopettaa muusikkouransa hyvästä sukseesta huolimatta. Parhaillaan viidettä pitkäsoittoaan valmistelevan yhtyeen laulaja, 28-vuotias Williams kertoi tunteneensa, ettei hänellä ole enää mitään saavutettavaa eikä annettavaa musiikin saralla ja oli jo valmis lyömään hanskat kokonaan naulaan.

– Suosio on toki hyvä asia bändin kannalta, mutta se ei saa olla ainoa polttoaine. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin olin valmis jättämään musiikin kokonaan kaksi vuotta sitten. Olin käynyt paljon läpi henkilökohtaisesti, samoin oli tehnyt myös bändimme. Tunsin, etten pysty millään tekemään enää levyä, jota rakastaisin yhtä paljon kuin meidän eponyymiämme. Ajattelin, että olen nyt stressannut ja tehnyt musiikkia hullun lailla 13 vuotta. Ehkä on aika katsoa, olisiko minusta mihinkään muuhun. Oli kyse sitten perheen perustamisesta tai hiusten värjäämisestä, Williams myöntää.

– Isäni tapasi aina sanoa: ”jos et ole onnellinen, lopeta”. Olen ollut onneton, mutta en silti lopettanut. Ja olen iloinen etten tehnyt niin. Olen todella tyytyväinen näihin biiseihin, joita olemme tehneet tulevalle levyllemme ja olen löytänyt itsestäni aivan uusia puolia.

Yhtyeen viimeisin albumi Paramore julkaistiin 2013. Tulevan levyn julkaisupäivä ei tätä kirjoittaessa ole vielä tiedossa.