Perjantaibiisi vie Polulta harhaan – Kuuntele Iisan toisen soololevyn ensimmäinen single

10.4.2015 15:08

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan aina perjantaisin esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään Perjantaibiisinä soi Iisan uusi single Polulta harhaan.

Tammikuussa 2014 debyyttisoololevynsä Iisa julkaissut Iisa julkaisee toisen sooloalbuminsa myöhemmin tänä vuonna. Levyn ensimmäinen single julkaistiin tänään ja se soi Soundi.fin Perjantaibiisinä.

Kappaleen sanoituksesta ja sävellyksestä vastaa laulaja itse.

− Polulta harhaan on laulu itsensä etsimisestä, kysymysten esittämisestä itselleen elämän risteyskohdissa, vastausten hahmottamisesta ja uskalluksesta kuunnella omaa sisintään. Siinä on kyse yksinkertaisesti ihmisenä elämisestä. Kuten kaikki työn alla olevan kakkossoololevyni kappaleet, se kertoo myös rakkaudesta, Iisa kertoo.

Perjantaibiisi: Iisa − Polulta harhaan

(Kuva: Kaapo Kamu)

Lisää luettavaa