Poptähti Sia paljasti kärsivänsä harvinaisesta sairaudesta – Rohkaisee muita kroonisen kivun kanssa eläviä: ”Ette ole yksin”

Laulaja kertoo kärsivänsä Ehlers-Danlosin oireyhtymästä.
9.10.2019 16:11

Muun muassa Chandelier ja Cheap Thrills hiteistään tuttu popsuuruus Sia kertoo sosiaalisessa mediassa sairastavansa harvinaista sidekudossairautta, jonka vuoksi tämä elää kroonisten kipujen kanssa. Asiasta uutisoi The Guardian -lehti.

Sia, koko nimeltään Sia Furler, kärsii Ehlers-Danlosin oireyhtymästä, jossa elimistön ”liimana” toimivan kollageenin muodostuminen on häiriintynyt, mikä aiheuttaa sidekudoksen vaurioita. Kudos ei esimerkiksi kestä rasitusta ja palaudu normaalilla tavalla, se on hauraampaa ja voi aiheuttaa nivelten yliliikkuvuutta ja sijoiltaan menoja. Vaurioitunutta sidekudosta voi olla eri puolilla kehoa kuten ihossa, jänteissä, nivelissä, nivelsiteissä ja verisuonissa. Harvinaista oireyhtymää esiintyy noin yhdellä viidestä tuhannesta ja esimerkiksi Suomessa on arvioitu olevan noin 350–500 Ehlers-Danlos-tapausta.

Sia kertoi sairaudestaan Twitterissä ja rohkaisi samalla kaikkia kipujen kanssa elämään joutuvia.

”Kärsin kroonisesta kivusta, neurologisesta sairaudesta, Ehlers-Danlosista ja halusin vain kertoa kaikille, jotka kärsitte fyysisestä tai henkisestä kivusta, että rakastan teitä, jaksakaa jatkaa. Elämä on helvetin rankkaa ja tuska lannistaa, mutta ette ole yksin”, Sia kirjoittaa.

Ehlers-Danlosin oireyhtymään ei ole olemassa kokonaan parantavaa hoitoa, mutta sen aiheuttamia ongelmia voidaan hoitaa tuilla, apuvälineillä ja kipulääkkeillä. Oireyhtymään kuitenkin liittyy yleensä normaali elinajanodote ja suurin osa pystyy elämään sen kanssa kanssa kohtuullisen normaalia elämää.

https://twitter.com/Sia/status/1180240008331939840

Lisää luettavaa