Provinssi kiinnitti nimiä, myös muita keikkavieraita

15.4.2011 11:42

Seinäjoella 17.-19. kesäkuuta soiva Provinssirock on kiinnittänyt nopeassa nosteessa olevan brittiläisen The Vaccinesin, joka äskettäin perui aikaisemmni sovitut keväitse klubikeikat Suomessa.

Kiinnityksen ovat saaneet myös Michael Monroe yhtyeineen. Sound Explosion Band esiintyy puolestaan niin Jukka Pojan kuin Raappanankin kanssa. Uutena kiinnityksenä mukana on myös Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi.

Provinssirock on aikaisemmin kiinnittänyt muun muassa seuraavat nimet: System Of A Down (Us), Volbeat (DEN), Pendulum (AUS), The Sounds (SWE), Avenged Sevenfold (US), Wolfmother (AUS), DJ Shadow (US) ja Social Distortion (US).

Kokeellisisissa metalliympyröissä liikkuva japanilainen Dir En Grey on puolestaan vahvistanut esiintyvänsä Helsingin Nosturissa 23. elokuuta.

Maineikkaan Dead Moonin raunioille perustettu Pierced Arrows soittaa Helsingissä DOM-klubilla perjantaina 3. kesäkuuta.

Amerikkalaisen The Jayhawksin Tavastian-keikka 14. elokuuta myi puolestaan loppuun ja yhtye soittaakin samassa paikassa myös seuraavana iltana.

Aikaisemmin Tammerfestiin vahvistuneet brittipunkin legendat The Damned ja GBH soittavat myös Helsingin Tavastialla. Keikkapäivä on torstai 14. heinäkuuta.

Psykedeelisen indien maisemissa viihtyvä jenkkiyhtye Wooden Shjips soittaa Korjaamon Kulmasalissa perjantaina 9. syyskuuta. Ja kaupunki on Helsinki.

Lisää luettavaa