”Rainbow alkoi mennä vähän turhankin kaupalliseksi” – Arkistojen kätköistä löytyi harvinaislaatuinen Ronnie James Dio -haastattelu

6.2.2021 21:09

Edesmenneen Black Sabbath -kosketinsoittaja Geoff Nichollsin perikunta on tehnyt mitä mielenkiintoisempia löytöjä vuonna 2017 menehtyneen muusikon arkistoista. Aiemmin Youtubessa julkaistiin demoversio Ronnie James Dion ja Black Sabbathin Heaven and Hell -kappaleesta. Nyt on vuorossa Dion harvinaislaatuinen haastattelu 1980-luvun alkupuolelta. Dio kertoilee nauhalla Sabbathin kuulumisia ja muistelee hieman Rainbow-aikojaan, todeten muun muassa yhtyeen taiteellisen ilmaisun lipsahtaneen mielestään liiankin kaupalliseen suuntaan.

”Löysin kasetin, jossa ei lukenut juurikaan mitään etiketissä, mutta joka paljastui hienoksi Graham Nealen tekemäksi Ronnie-haastatteluksi Radio Trent Nottinghamissa”, videon ohessa kirjoitetaan. ”Se on nauhoitettu Heaven & Hell -kiertueen viimeisellä osiolla Bingley Hallissa, Staffordissa, Englannissa 25. tammikuuta 1981.”

Videoon on ympätty kuva Diosta keittiössä Heaven and Hell -albumin äänitysten aikoihin. Etualalla oleva ketsuppipullo selittyy Dion addiktiolla kyseiseen maustekastikkeeseen.

”Hän upotti jokaisen aterian siihen”, tekstissä kuvaillaan.

Kuuntele haastattelu alta.

Lisää luettavaa