Ranskalaisduo haastoi Rammsteinin oikeuteen – syyttää industrial-jättiä plagioinnista

29.3.2024 22:58

Ranskalainen synthwave-duo Ninja Cyborg syyttää Rammsteinia plagioinnista. Asiasta uutisoi muun muassa Loudwire.

Kiistakapulana on saksalaisyhtyeen vuonna 2019 julkaisema Deutschland-kappale, jonka Ninja Cyborg väittää plagioivan vuotta aiemmin ilmestynyttä The Sunny Road -biisiään.

Ninja Cyborgia edustavan Phi Avocatsin mukaan Pariisin vetoomustuomioistuimen nimittämä ”musiikillinen asiantuntija” Richard Dubugnon on todennut kappaleissa olevan tarpeeksi samankaltaisuutta asian käsittelemiseksi oikeudessa.

Ensimmäinen kuuleminen järjestetään 10. syyskuuta.

Phi Avocatsin lausunnossa todetaan, että jupakka sai alkunsa vuonna 2020, kun Rammsteinin fanit syyttivät Ninja Cyborgia Deutschlandin plagioimisesta.

”Kolme vuotta myöhemmin Pariisin vetoomustuomioistuimen nimittämä musiikillinen asiantuntija on tullut siihen tulokseen, että se oli Rammstein, joka lainasi tarkoituksellisesti riffin ja muita melodisia elementtejä Sunny Roadilta Deutschlandiin, eikä kyse voi olla puhtaasta sattumasta liian monen samankaltaisuuden takia. Johtopäätös on, että Rammstein on ilman epäilystäkään syyllistynyt plagiointiin.”

Ninja Cyborgin muodostavat Marc Botté ja Martin Antiphon yrittivät haastaa Rammsteinia asian tiimoilta oikeuteen jo vuonna 2021, mutta tuolloin juttu hylättiin.

Rammstein ei ole kommentoinut syytöksiä.

Voit vertailla kappaleita alta.

Lisää luettavaa