The Rasmuksen kiertue päättyi, seuraavaksi kutsuu studio

1.8.2007 17:44

Helsinkiläisen The Rasmuksen pitkä ja vaiherikas Hide From The Sun -maailmankiertue päättyi Hämeenlinnan Verkatehtaan loppuunmyydyn keikan myötä tiistaina 31.7. Vanha totuus kertoo, että lopussa piilee usein jonkun toisen alku ja niin tälläkin kerralla; uusi kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas avasi ovensa juhlallisesti The Rasmuksen esiintymisen myötä.

Helsinkiläisen The Rasmuksen pitkä ja vaiherikas Hide From The Sun -maailmankiertue päättyi Hämeenlinnan Verkatehtaan loppuunmyydyn keikan myötä tiistaina 31.7. Vanha totuus kertoo, että lopussa piilee usein jonkun toisen alku ja niin tälläkin kerralla; uusi kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas avasi ovensa juhlallisesti The Rasmuksen esiintymisen myötä.

– Dead Letters -albumimme (2003) myi noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Hide From The Sun (2005) meni kaupaksi noin puoli miljoonaa kertaa ja jotkut ovatkin kyselleet, että olemmeko me pettyneitä pienempään myyntimäärään. Jengi ei nähtävästi oikein ymmärrä, että puoli miljoonaakin on valtavan suuri määrä, basisti Eero Heinonen mietiskeli ennen keikkaa.

– Mutta sen verran voin kuitenkin myöntää, että ehkä me hätäilimme turhaan Hide From The Sunin myötä. No, sen verran ainakin opimme, että teemme seuraavan levymme ihan rauhassa ja mietimme asiat perinpohjin ilman turhaa ryntäilyä.

The Rasmuksella ei ole pulaa uusista ideoista.

– Olen tehnyt musiikkia tutusti Laurin (Ylönen, laulu) kanssa. On mahdotonta sanoa, montako varsinaista biisiä meillä nyt on kasassa, mutta idean tasolla tuoreita kappaleita on nelisenkymmentä. Studiosessiot alkavat luultavasti syyskuun loppupuolella, kitaristi Pauli Rantasalmi kertoi.

The Rasmuksen pitkän kiertueen viimeinen keikka oli taas yksi osoitus bändin loppumattomista energiavaroista. Todella komeaan kuntoon laitetun Verkatehtaan salin lattia oli kovilla heti setin alusta asti The Rasmuksen muusikoiden sekä yhtyeen fanien hyppiessä biisien tahdissa.

Rundin päätöskeikka näkyi ja kuului orkesterin rentona fiiliksenä. Bändi poikkesi tuon tuostakin sovitusta settilistasta ja soitti spontaaneja paloja sieltä täältä tuotantonsa varrelta. Keikan "akustisessa" osiossa Eero intoutui tapansa mukaan heittämään soolobiisin, joka oli tällä kerralla lainattu J.Karjalaisen repertuaarista. Puolitoistatuntinen, hienosti miksattu konsertti päättyi Don’t Let Go -biisiin ja Laurin "nähdään pian" -kuulutukseen. Tuskinpa fanit olisivat voineet enempää toivoa.

www.therasmus.fi

Lisää luettavaa