The Rasmus palaa Suutarilaan

27.10.2009 12:04

The Rasmus täyttää tänä syksynä viisitoista vuotta, ja tapauksen kunniaksi orkesteri palaa esiintymään Suutarilan yläasteen koulun jumppasaliin päivämäärällä 23. marraskuuta. Yhtyehän soitti aikoinaan ensimmäisen keikkansa samassa paikassa järjestetyissä pikkujouluissa.

– Keikkasettiin kuului tuolloin Kummelin Hän-mies, joka jätti varjoonsa omat kappaleemme Myself ja Funky Jam, muistelee laulaja Lauri Ylönen.

– Jännittää jo vähän, kun siellä saattaa olla vanha musiikinopettaja paikalla. On tässä aika outo tunne muutenkin, kun me on tosiaan soitettu tässä bändissä puolet elämästämme! Eli siis aloitettiin vuonna 1994 ja oltiin silloin juuri ja juuri 15 täyttäneitä, basisti Eero Heinonen miettii.

Paikan päälle pääsevät nyt juhlimaan Suutarilan koulun nykyiset oppilaat, The Rasmuksen jäsenten entiset koulutoverit sekä IRC-Galleriassa marraskuussa järjestettävän kilpailun voittajat. Muut yhtyeen ystävät saavat osansa keikkatunnelmasta IRC-Gallerian The Rasmus -aiheisessa yhteisössä, jossa keikka on nähtävissä reaaliajassa.

The Rasmus työstää parhaillaan myös uutta materiaalia. Yhtyeen menneitä vuosia juhlistava Best Of 2001–2009 -kokoelma ilmestyy marraskuun alkupuolella. Kokoelman October & April -singlebiisistä tehdyn videon voi katsoa täällä. Lauri Ylösen ohella biisin solistiosuuksista vastaa Nightwishin Anette Olzon.

Lisää luettavaa