Reggae-pioneeri Toots and the Maytalsin Frederick ”Toots” Hibbert, 77, on kuollut

Guy Harrop / Alamy / AOP

Toots and the Maytals -solisti Frederick “Toots” Hibbert menehtyi perjantai-iltana Kingstonissa, Jamaikalla. Yhtye vahvisti tiedon 77-vuotiaan toverinsa menehtymisestä, mutta hänen kuolinsyytään ei ole kerrottu julkisuuteen.

Hibbert näytteli Maytalsin kanssa tärkeää osaa reggaen popularisoinnissa 1960-luvulla. Hibbert perusti yhtyeen Nathaniel “Jerry” Mathiasin ja Henry “Raleigh” Gordonin kanssa vuonna 1962. Orkesterin vuonna 1968 julkaisema Do the Reggay on tiettävästi ensimmäinen kappale, jossa käytettiin sanaa ”reggae”.

Toots and the Maytals voitti parhaan reggae-albumin Grammyn vuoden 2004 True Love -levyllään. Heidän viimeinen pitkäsoittonsa Got to Be Tough ilmestyi kuluvan vuoden elokuussa. Samassa kuussa Hibbert joutui Kingstonissa sairaalahoitoon, ja häntä pidettiin keinotekoisessa koomassa.