Santa Cruz on täällä taas – yhtye omistaa uuden musiikkivideonsa Alexi Laihon muistolle

19.2.2021 10:58

Näin on saatu uusi Santa Cruz -single keskuuteemme. Archie Cruz lupaili jo tammikuussa, että tulevan albumin ensimmänen single on nimeltään Moonchild, ja alempaa sen voi nyt omin korvin kuunnella. Musiikkivideokin saatiin saman tien tutkittavaksi.

Archie kertoi taannoin Soundin Timo Isoaholle Moonchildin kurkottavan perinteisen glam rockin sijaan lähemmäs 1970-lukua. Tulevalla levyllä kuullaan miehen mukaan sekä Santa Cruzille ominaista kasarisoundia että uusia kokeiluja.

”Jenkeissä aikaisemmin tehdyt kappaleet soundaavat varsin tutulta Santa Cruzilta, mutta Ruotsissa syntynyt materiaali onkin sitten melko erilaista”, Archie kertoo.

”Esimerkiksi Moonchild tarjoaa ’LA glam metalin’ sijaan 70-lukulaista boogie rockia jostain Black Sabbathin, Led Zeppelinin, The Strokesin ja Jetin välimaastosta. Witchy Woman -henkisiin sanoituksiin taas ammensin tunnelmia esimerkiksi Fleetwood Macilta ja Eaglesilta.”

Lue koko haastattelu tästä. Ja se uusi video on tässä näin:

Lisää luettavaa