SIG:n Matti Inkinen löytyi kuolleena

25.5.2009 19:00

Vajaan neljä viikkoa kateissa ollut SIG-yhtyeen kantava voima Matti Inkinen on löytynyt kuolleena merestä Raisionlahdelta. Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän rikosta.

Inkisen johtama SIG perustettiin vuonna 1978 ja yhtye oli suosituimmillaan 1980-luvun alkupuolella. Yhtyeen ura lähti suotuisasti käyntiin, sillä heti ensimmäinen single Tiina menee naimisiin nousi hitiksi.

Hieman toisenlaista mainetta SIG sai puolestaan Tavastia-klubin keikan yhteydessä. Orkesterin jäsenet maalasivat seinät valkoisiksi ja maalin alle jäi lukuisten tähtien nimikirjoituksia ja muita arvokkaita seinäkirjoituksia.

SIG hajosi jo 1987, mutta yhtye aktivoitui uudelleen 1990-luvun puolivälissä. Orkesterin viimeiseksi studioalbumiksi jäi Suomalainen pop-levy vuodelta 2003.

SIGin jäsenet muistavat Inkistä nettisivuillaan.

Lisää luettavaa