Simply Redin alkuperäisjäsen Fritz McIntyre, 62, on kuollut

McIntyre oli mukana bändin viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla.
25.8.2021 11:35

Simply Red -yhtyeen alkuperäiskokoonpanoon kuulunut kosketinsoittaja Fritz McIntyre on kuollut. Yhtye tiedotti asiasta Instagram-julkaisussa. McIntyre oli kuollessaan 62-vuotias.

Englannin Birminghamissa 2.9.1958 syntynyt McIntyre kuului Simply Redin vahvuuteen vuosina 1985–1996 ja oli mukana viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla debyytti Picture Bookista (1985) aina vuoden 1995 Life-albumiin saakka. Koskettimien lisäksi McIntyre myös lauloi taustoja. Stars-menestyslevyllä (1991) McIntyre lauloi liidiä kappaleessa Wonderland. Hän oli myös biisintekijänä mukana muun muassa kappaleissa Come To My Aid, Picture Book, Something Got Me Started ja Thrill Me.

Simply Redistä lähdettyään McIntyre julkaisi omaa nimeään kantaneen sooloalbumin  sekä kristillisiä lauluja sisältäneen First Fruits -levyn. Myöhempinä vuosinaan hän toimi floridalaisessa kirkossa musiikillisena johtajana.

Lisää luettavaa