Sleepy Sleepersin 50-vuotisjuhlat laajenevat – Turussa onkin luvassa sitten varsinaista erikoismenoa

10.7.2024 15:01

Vuonna 1974 perustettu Sleepy Sleepers julkisti aiemmin keväällä järjestävänsä 50-vuotisjuhlakonsertin Helsingin jäähallissa 6. joulukuuta. Myöhemmin tiedotettiin, että tasavuosia juhlitaan myös Tampereella sekä bändin kotikaupungissa Lahdessa.

Juhlat eivät jää tähän, sillä orkesteri nähdään myös Turun Logomossa lauantaina 2.11. Tuolloin pyhäinpäivää vietetään meksikolaisteemaisen Dia De Los Muertos -illan merkeissä.

Sleepy Sleepersin lisäksi halloween-teemaisen illan aikana lavalle nousee myös kuubalaisia rytmejä tarjoileva 11-henkinen salsayhtye Tiempo Habana, joka on perustettu Suomessa asuvien kuubalaismuusikoiden aloitteesta. Lipunmyynti tapahtumaan käynnistyy perjantaina 12.7. klo 9.00 Lippupisteessä.

Illan koittaessa ovet aukeavat klo 18.00 ja bakkanaalit pärähtävät käyntiin klo 19.00 alkaen.

Lisää luettavaa