Sonata Arctica -fanit, nyt olisi huomionarvoista asiaa: tulevan albumin kappalelistaus, kansi ja nimi julki

23.11.2023 20:43

Sonata Arcticalla on mitä mielenkiintoisimpia uutisia faneilleen. Power metal -jyrä on nimittäin paljastanut Facebookissa yksityiskohtia tulevasta albumistaan.

Clear Cold Beyond -nimellä siunattu albumi näkee päivänvalon 8. maaliskuuta 2024. Pitkäsoitolta löytyy kaikkiaan kymmenen kappaletta. Levyn kansikuvasta, jonka löydät tuosta alempaa, vastaa Niko Anttila ja projektissa on mukana myös tuottaja-/miksaaja-/äänittäjäsuuruus Mikko Karmila. Levyn masteroinnista vastaa muun muassa Rammsteinin, Korpiklaanin ja The 69 Eyesin kanssa työskennellyt Svante Forsbäck.

”Meistä on tuntunut jo jonkin aikaa, että pitäisi palata raskaampaan ilmaisuun parin kevyemmän albumin jälkeen”, laulaja Tony Kakko kommentoi. ”Rakastamme edelleen noita levyjä, mutta jos etsitään kulmakivikappaleita hyviä viboja tarjoavaan melodiseen metallishowhun, edellisalbumilla ei ole moiseen paljoa annettavaa. Palaamme metallin pariin tuoreella otteella ja uusia biisejä on ollut todella hauska tehdä ja äänittää. Materiaali on nopeampaa ja mukana on kappaleita, joita ihmiset voivat ja haluavat laulaa mukana. Emme malta odottaa, että pääsemme levyn tiimoilta tien päälle ja näkemään kuinka yleisö reagoi uuteen tulemiseemme.”

Seuraava single A Monster Only You Can’t See ilmestyy 8. joulukuuta.

Clear Cold Beyond -kappalelistaus:
1. First In Line
2. California
3. Shah Mat
4. Dark Empath
5. Cure For Everything
6. A Monster Only You Can’t See
7. Teardrops
8. Angel Defiled
9. The Best Things
10. Clear Cold Beyond

Bonusraidat (vain digipak ja vinyyli):
11. A Ballad For The Broken
12. Toy Soldiers [Martika-cover]

Lisää luettavaa