Stellan leirissä uudet tuulet

13.4.2010 15:04

Joensuulainen Stella on solminut levytysopimuksen Universal Musicin kanssa. Elements Music Oy:n aikaisemmin julkaisemista pitkäsoitoista kaksi viimeisintä (Pelkääjän paikalla (2006) ja Löytäjä saa pitää (2008)) siirtyvät samalla Universalin alaisuuteen.

Joensuulainen Stella on solminut levytysopimuksen Universal Musicin kanssa. Elements Music Oy:n aikaisemmin julkaisemista pitkäsoitoista kaksi viimeisintä (Pelkääjän paikalla (2006) ja Löytäjä saa pitää (2008)) siirtyvät samalla Universalin alaisuuteen. Uutta materiaalia työstävä orkesteri kaavailee julkaisevansa seuraavan albuminsa ensi vuoden puolella.

– On hienoa, että sopimusneuvottelut on saatu pakettiin ja pääsemme vihdoinkin keskittymään pelkästään uusien kappaleiden työstämiseen. Tulemme jatkossakin säilyttämään tinkimättömän otteen musiikin tekemiseen. Tähän mennessä olemme olleet itse tuottamassa ja äänittämässä kaikkia albumeitamme ja tämä tuskin tulee muuttumaan neljännenkään levyn kohdalla, kitaristi/kosketinsoittaja Janne Sivonen sanoo.

www.stellankoti.net

Lisää luettavaa