Surullinen draama The Offspringissä: bändin ydinkolmikko ajautumassa katkeraan oikeustaisteluun

30.8.2019 09:01

The Offspring näyttää lipuvan samanlaiselle polulle kuin mille esimerkiksi Ghost ja Slipknot ovat aiemmin joutuneet. Dying Scene -sivusto ja Blabbermouth uutisoivat, että yhtyeen perustajajäsen Greg Kriesel on haastanut bänditoverinsa Dexter Hollandin ja Kevin ”Noodles” Wassermanin oikeuteen tavaramerkkirikkomuksesta sekä kumppanuussopimuksen rikkomisesta. Tämä kolmikko on soittanut kaikilla Offspringin albumeilla vuoden 1989 debyytistä lähtien.

Kriesel listataan edelleen Offspringin verkkosivuilla bändin jäseneksi, mutta hän on ollut sivussa yhtyeen toiminnasta jo jonkun aikaa. Kiertueella hänet korvasi ensin No Doubtin Tony Kanal, ja myöhemmin bassotaiteilijan rooliin astui H2O-yhtyeen Todd Morse. Offspring suunnittelee uuden levyn julkaisemista vielä tänä vuonna, mutta ei ole selvää, soittaako Kriesel albumilla.

Kumpikin osapuoli on ollut riidasta hiljaa julkisuudessa, mutta Dying Scene -sivusto kaivoi internetin kätköistä esiin jupakan oikeusasiakirjat. Saapa nähdä, tuleeko yhtyeeltä joku kannanotto aiheeseen tämän julkisuuden myötä.

The Offspring sai alkunsa, kun Greg Kriesel perusti Dexter Hollandin kanssa vuonna 1984 yhtyeen nimeltä Manic Subsidal. Noodles liittyi mukaan vuotta myöhemmin, ja bändi muutti nimensä nykyiseen muotoon vuonna 1986. Paljon on tapahtunut noiden huolettomien nuoruusvuosien jälkeen, näemmä.

Lisää luettavaa