Tällä päivämäärällä tasan 50 vuotta sitten tehtiin yksi rock-historian tunnetuimmista pidätyksistä – ja vieläpä kesken The Doorsin konsertin

9.12.2017 19:49

The Doors -nokkamies Jim Morrison pidätettiin tällä päivämäärällä vuonna 1967 Connecticutin New Havenissa.  Kyseessä saattoi hyvinkin olla rock-historian ensimmäinen kerta, kun artisti on pidätetty kesken oman keikkkansa, ainakin siinä mittaluokassa, jossa The Doorsin suosio noihin aikoihin liiteli.

Yhtyeen kosketinsoittaja Ray Manzarek muistelee Light My Fire: My Life with The Doors -elämäkerrassaan, kuinka ongelmat alkoivat jo hyvissä ajoin ennen itse konsertin alkua. Mies kertoo Morrisonin viettäneen backstagella laatuaikaa naispuolisen faninsa kanssa, kun paikallinen poliisi tuli häätämään kaksikkoa pois alueelta. Morrisonin tottelemattomuus ja haistattelu suivaannutti konstaapelin lopulta siihen pisteeseen, että solisti sai maistaa kaasusumuttimen kirvakkaita antimia.

Seuranneen sotkun takia keikka alkoi reippaasti myöhässä ja uhmakkaalla päällä ollut Morrison julistikin Back Door Manin aikana: ”Koko maailma vihaa minua!” Tämän jälkeen Morrison kutsui vielä voimakeinoja käyttänyttä poliisia muun muassa ”pieneksi siniseksi mieheksi pienessä sinisessä hatussa” ja ”pieneksi siniseksi siaksi”.

Lopuksi solisti paasasi yleisölle pahaenteiseen sävyyn: ”Olen aivan kuin te – hän teki niin minulle, joten he voivat tehdä teillekin samoin”, joka olikin sitten viimeinen niitti paikalla olleiden poliisien kärsivällisyydelle. Virkavalta keskeytti konsertin ja poimi laulajan talteen, syyttäen tätä mellakan lietsomisesta, säädyttömyydestä sekä ja julkisesta epäsiveellisyydestä. Miehestä maksettiin takuut, mutta lopulta syytteistä kuitenkin luovuttiin.

Tämähän ei suinkaan jäänyt viimeiseksi pidätykseksi Morrisonin vauhdikkaalla uralla, mutta niistä lisää sitten kenties tuonnempana.

Lisää luettavaa