Tankki täyteen – Bensarahapalkinto meni tällä kertaa Tiisulle

Tiisun keikkapakusta ei ihan heti bensat lopu. Suomen rock-klubien liitto on myöntänyt Tankki täyteen -tunnustuspalkintonsa somerolaiselle Tiisulle. Viime vuonna lanseeratun palkinnon sai ensimmäisellä kerralla Lost Society.

Palkinnon arvo on 2000 euroa ja se tulee käyttää kiertuekuluihin. Lisäksi jokainen liittoon kuuluva keikkapaikka sitoutuu ottamaan Tiisun keikalle tulevan vuoden aikana. Eipä paljon parempaa palkintoa voisi uransa alussa olevalle bändille toivoa!

– Meitä alkoi vuosi sitten vituttaa nillitys, ettei tule uusia bändejä ja kaikki on niin hankalaa. Jokainen klubi kuitenkin näkee viikoittain, että nälkäisiä bändejä riittää ja tekemisen meininki on korkealla. Ajateltiin, että positiivisen kautta, annetaan tunnustus uusille bändeille, jotka kantaa elävän musiikin lippua korkealla, kertoo Rock-klubien liiton puheenjohtaja Jonna Paananen Jyväskylän Lutakosta.

Tiisu julkaisee ensi vuonna debyyttialbuminsa ja on jo herättänyt paljon huomiota ensimmäisillä biisijulkaisuillaan.

– Helkkarin piristävä tulokas tässä kvartaalisuunnittelun ajassa. Mahtava nähdä bändi, jonka keikoilla on arvaamattomuutta. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja se juuri tekee elävästä musiikista elävää. Painukaa keikoille kuuntelemaan Tiisua, niin tiedätte, kommentoi valintaa Paananen.

Tiisun videotervehdys

(Videolla suoritetaan Iron Maiden -levyn tuhoaminen. Emme suosittele heikkohermoisille.)

Suomen rock-klubien liitto on kotimaisten keikkapaikkojen perustama yhdistys, joka järjestää muun muassa vuosittaista Valtakunnallista keikkapäivää ystävänpäivänä. Liitto seuraa elävän musiikin kentän ajankohtaisia ilmiöitä, pohtii tulevaisuuden visioita, ajaa klubien yhteisiä asioita ja nostaa yleiseen keskusteluun liittoa puhuttelevia aiheita. Liitto muun muassa järjestää koulutusta, kerää tutkimustietoa, tekee aloitteita sekä ohjaa ja neuvoo jäseniään. Suomen Rock-klubien Liitolla on jäsenenään 22 klubia ympäri Suomen.