Tarjolla jyräävää death metalia Lohjalta – Mukana myös Amorphisista tuttu herrasmies!

8.1.2021 18:38

Miten olisi hieman vanhemman liiton death metalia viikonlopun alkajaisiksi?

No, nythän on niin, että Dead Talks on varsin tuore lohjalaisista skenemiehistä koostuva death metal -yhtye, ja orkesterin tulevalta debyyttipitkäsoitolta napatun Control, Power & Complete Dominance -kappaleen pariin pääsee tuossa yläpuolella.

Dead Talks syntyi Corpse Molester Cult-ryhmän raunioista vuoden 2019 aikana, ja bändissä vaikuttavat solisti Antti Åström, kitaristit Tomi Joutsen, Jukka Veiksola ja Timo Vainio, basisti Joni Laakso ja rumpali Henkka Åkerlund.

– Albumin julkaisee saksalainen Apostasy Records myöhemmin tänä vuonna. Tyylisuuntamme on jonkinlainen sekoitus Gravea, Bolt Throweria ja Mana Manaa eli keskitempoinen death metal ripauksella psykedeliaa osuu aika lähelle, kertoo Joutsen.

Jäämme odottamaan kokonaista pitkäsoittoa!

Lisää luettavaa