Marko Hietala julkaisee odotetun Mustan sydämen rovio -sooloalbuminsa 24. toukokuuta.
Pitkäsoitolta on lohkaistu single Isäni ääni, ja kappaleesta tehdyn upouuden musiikkivideon pariin pääsee tuossa yläpuolella. Videon ohjauksesta vastaa muun muassa Nightwishin kanssa paljon työskennellyt Ville Lipiäinen.
Hietalan sooloyhtyeessä vaikuttavat myös kitaristi Tuomas Wäinölä, kosketinsoittaja Vili Ollila ja rumpali Anssi Nykänen.
Mustan sydämen rovio -albumin julkaisupäivänä ilmestyy myös uusi Soundi, ja lehden sisuksista löytyy toki myös Marko Hietalan haastattelu. Muun muassa Tarotin ja Nightwishin riveissä vuosien varrella mainetekoihin yltänyt muusikko kertoo Isäni ääni –kappaleesta seuraavaa:
– Johtuu yksinomaan meikäläisen uppiniskaisesta ja kapinallisesta savolaisluonteesta, että Isäni ääni on levyni ensimmäinen singlelohkaisu. Olisihan se nyt ollut aika tylsää julkaista maistiaisena joku perinteinen hevipala – sellaista kaikki kuitenkin odottivat, naurahtaa Hietala.
– Isäni ääni lähti liikkeelle kertosäkeestä. Itse asiassa kertsin melodia saneli pitkälle myös sen, millaisen sanoituksen päätin kirjoittaa tähän kappaleeseen. Isäni ääni on levyn biiseistä myös eräs niitä harvoja, jonka musiikki ja teksti rakentuivat yhtä aikaa, pala palalta toisiaan tukien.
– Vaikka moni saattaa luulla niin Isäni ääni ei ole tekstinsä puolesta omistettu pelkästään omalle, jo edesmenneelle faijalleni vaan se on tribuutti kenelle tahansa isälle tai sellaiseksi joskus aikovalle. Ja sanottakoon aiheesta vielä sen verran, että jos minulta kysytään, niin ns. kunnon miehellä täytyy olla pallit, mutta mulkku ei saa olla!
Marko Hietala lähtee yhtyeensä kanssa myös keikoille. Lisätetoja löytyy artistin Facebook-sivulta.