Tasan 60 vuotta sitten nousi ensimmäistä kertaa lavalle muuan The Rollin’ Stones

Yhtye sai keikkapalkkioksi 20 puntaa.
12.7.2022 15:53
Mick Jagger (vasemmalla) ja Keith Richards ovat ainoat Rollarit, jotka olivat soittamassa yhtyeen ensimmäisellä keikalla 60 vuotta sitten. Kuva The Rolling Stonesin keikalta 7.7.2022.
EPA-EFE / Robin van Lonkhuijsen / All Over Press

Tällä päivämäärällä tasan 60 vuotta sitten eli 12.7.1962 koettiin Lontoon Marquee-klubilla hetki, joka on jäänyt aikakirjoihin ja jota muistellaan vielä näin monien, monien vuosikymmenien jälkeenkin.

Tuolloin lavalle nousi nimittäin The Rollin’ Stones -niminen yhtye, jonka nimi vaihtui myöhemmin muotoon The Rolling Stones. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat tuolloin edelleen tänäkin päivänä mukana olevat laulaja Mick Jagger ja kitaristi Keith Richards sekä kitaristi Brian Jones, basisti Dick Taylor, pianisti Ian Stewart sekä rumpali Mick Avory (ainakin Richardsin elämäkerran mukaan – joidenkin mukaan rummuissa olisi ollut Tony Chapman). Yhtye sai esiintymispalkkioksi 20 puntaa, mikä vastaa nykypäivänä noin 454 puntaa.

Keikan jälkeen Taylor palasi taideopiskelujen pariin ja hänen tilalleen basistiksi pestattiin Bill Wyman, joka oli yhtyeessä aina vuoteen 1993 asti. Taylor itse perusti vuonna 1963 The Pretty Things -yhtyeen. Vakituisen rumpalin The Rolling Stones sai vasta helmikuussa 1963, kun jo hieman aiemmin ensimmäisen keikkansa Stonesin riveissä soittanut Charlie Watts otettiin virallisesti mukaan bändiin.

”Osa minusta ajattelee, että se on hieman huijausta [juhlia keikkaa], koska kyse on ihan eri bändistä, vaikka nimi onkin sama. Vain minä ja Keith olimme siellä”, Mick Jagger kommentoi Rolling Stone -lehdessä, kun ensimmäisestä keikasta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

”Mutta onhan se hieno saavutus ja tiedät, että olen siitä hyvin ylpeä.”

Rollarit juhlistavat yhtyeen 60-vuotispäivää parhaillaan käynnissä olevalla Euroopan-kiertueella. Suomeen kiertue ei yllä, mutta yhtye konsertoi muun muassa Tukholmassa 31. heinäkuuta. Yhtye juhlistaa ensimmäisen keikkansa 60-vuotispäivää myös verkkosivuillaan, johon on koottu valittuja paloja yhtyeen tuotannosta koko kuuden vuosikymmenen ajalta. Katso aiheesta lisää täältä.

The Rolling Stonesin levyillä ja kiertueilla bassoa vuodesta 1993 soittanut Darryl Jones sen sijaan saapuu Suomeen tulevana syksynä. Jones esiintyy uuden Jazz/Takes-yhtyeensä kera Porin Validi Karkia -klubilla sunnuntaina 30. lokakuuta. Liput konserttiin tulevat myyntiin elokuussa.

Lisää luettavaa