Täyttä Sliipparien elämää: jytkytystä, pämppäämistä, viinaa ja lihamuki

Sleepy Sleepers julkaisee uuden studioalbumin marraskuussa
27.10.2015 18:21

Provosoivista sanoituksista ja keikoistaan 70- ja 80-luvuilla tunnettu Sleepy Sleepers julkaisee liki 30 vuoden jälkeen omaa materiaalia sisältävän Vain elämää – Only Rock’n’roll –albumin, joka on alusta loppuun taattua Sliipparit-laatua. Mukana on myös Costello Hautamäen bändille säveltämä Lisää viinaa.

Sleepy Sleeperseille tyypillisesti levyltä löytyy myös covereita. Itkisitkö onnesta on versio legendaarisesta Leevi & The Leavings -kappaleesta, ja sillä esiintyvät myös Pelle Miljoona ja Tumppi Varonen. Levyn toinen cover-raita on Ratsia-yhtyeen suomi-punk-klassikko Lontoon skidit.

Uuden levyn myötä Sliipparit lähtevät myös tien päälle Pelle Miljoona Oy:n kanssa. Aiemmin syksyllä ilmoitettu Rock Circus -kiertue on tuotannollisista syistä johtuen hieman lyhentynyt alkuperäisestä suunnitelmasta, ja yhtyeet nähdään marras-joulukuun taitteessa Lahdessa, Tampereella ja kahtena iltana Helsingissä.

Vain elämää – Only Rock’n’roll -levyn kappalelista näyttää seuraavanlaiselta:

1. Jytä jytkyttää
2. Suomi pämppää
3. Itkisitkö onnesta
4. Put-Put-Put-Put-Putin
5. Täyttä elämää
6. Lisää viinaa
7. Roudarin mysli
8. LahenLihaMuki
9. Lontoon skidit
10. Viikko radalla

Lisää luettavaa