The Soft Moon -keulakuva Luis Vasquez on kuollut

20.1.2024 13:56

Yhdysvaltalaisen yhden miehen post punk -kokoonpano The Soft Moonin Luis Vasquez on kuollut. Asiasta tiedotetaan yhtyeen Instagram-tilillä.

Pitchfork uutisoi Vasquezin olleen kuollessaan 44-vuotias. Muusikon kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Vasquez perusti The Soft Moonin vuonna 2009 ja toimi yhtyeessä niin laulajana, soittajana kuin laulun­tekijänäkin. The Soft Moon julkaisi viisi albumia, joista viimeisin oli syyskuussa 2022 julkaistu Exister. Vasquez julkaisi omalla nimellään albumin A Body Of Errors vuonna 2021.

The Soft Moon vieraili viimeksi Suomessa konsertoimassa huhtikuussa 2023 Helsingin On The Rocksissa.

Lisää luettavaa