Thom Yorke ja Hans Zimmer paiskaavat kättä – Radiohead-kappaleen orkestroitu versio soi luontodokumentin ääniraitana

Blue Planet II on jatkoa BBC:n vuoden 2001 luontodokumenttisarjalle.
27.9.2017 16:17

Thom Yorke ja Hans Zimmer ovat orkestroineet Radioheadin Bloom-kappaleesta uuden version, joka on mukana BBC:n tuottamassa The Blue Planet II -luontodokumenttisarjassa. Maapallon valtameristä ja merien elämästä kertovaa sarjaa varten tehdyllä Ocean (Bloom) -versiolla Yorke laulaa Zimmerin johtaman BBC:n sinfoniaorkesterin taustojen päälle. Yorke kertoi BBC 6 -radion aamuohjelmassa alkuperäisen The Blue Planet -sarjan toimineen aikanaan innoituksena The King Of Limbs -albumilta löytyvälle kappaleelle.

”Poikani kiinnostui sarjasta ensin ja siitä tuli hänelle pakkomielle, kuten 5–6-vuotiaille asioista on yleensä tapana tulla. Hän hankki kirjoja, tutki tilastoja, opetteli latinankielisiä nimiä ja sen sellaista. Sitten sain kirjeen Greenpeacelta johonkin liittyen ja poikani luki sen ja kysyi, voisimmeko me ottaa jotenkin osaa asiaan. Niinpä otimme yhteyttä Greenpeaceen. Mutta joka tapauksessa, kiinnostukseni ympäristöasioihin kaikki se lähti siitä, kun makasin sohvalla puoliunessa The Blue Planetia katsellen”, Yorke muistelee.

Radiohead julkaisi sosiaalisen median kanavissaan sarjan trailerin, jossa ocean (Bloom) soi sir David Attenboroughin kertojanäänillä höystettynä. Kappale soitettiin myös BBC:n radio-ohjelmassa ilman kertojanääniä ja se on tätä kirjoittaessa kuunneltavissa vielä kuukauden ajan täällä (kappale alkaa noin 51 minuutin kohdalla).

Lisää luettavaa