Tool julkaisi ensimmäisen uuden videonsa 15 vuoteen – onpahan melkoista painajaiskuvastoa tämäkin teos

18.3.2022 11:55

Jos jokin asia tässä maailmassa on kiistämätön fakta, niin se, että Toolin musiikkivideot ovat huomattavasti tavallisia musavideoita kunnianhimoisempia tapauksia. Kitaristi Adam Jonesin loihtimat kuvaelmat ovat oikeastaan ennemmin itsenäisiä taideteoksia kuin yhtyettä promotoivia viihdykkeitä, ja niiden body horror -kuvasto on ollut sellaista, ettei tekeleitä voi suurin surminkaan suositella perheen pienimpien ihmeteltäväksi. Katso tästä vaikka Stinkfist-video malliksi, jos et muuten usko.

Nyt yhtye on julkaissut uuden version vuoden 1992 Opiate-biisistään, ja tämän kymmenen minuuttia pitkän uuden version kylkeen on tehty myös video – tai oikeastaan lyhytelokuva, kuten bändi sitä itse kutsuu. Tuotosta promotoidaan kolmen minuutin mittaisella esikatseluvideolla, jonka perusteella tarjolla on takuuvarman häiriintynyttä menoa. Katso pätkä alta, ja varsiaisesta Opiate2-julkaisusta löytyy lisäinfoa esimerkiksi Toolin sosiaalisen median kanavista. Kivoja painajaisia vaan kaikille.

Lisää luettavaa