Toto kohtaa Santanan lemmenlaivan upotessa – FTI laittaa punttiin vipinää tuoreella singlellään

Äkkivääränä metalliyhtyeenä aloittanut FTI jatkaa genrerajojen ylittämistä.
17.10.2017 11:40

Nimensä For The Imperiumista FTI:ksi lyhentänyt yhtye jatkaa musiikillista tutkimusmatkaansa ja genrerajojen kaatamista. Uutta soundia esiteltiinkin jo keväällä edm- ja dubstep-henkisellä We Cannot Face It -kappaleella ja nyt on aika pistää tanssijalka vipattamaan uudella El Chingon -singlellä, jonka kertosäkeessä yhtyeeltä saadun tiedotteen mukaan Toto kohtaa Santanan.

FTI on itse tuottanut funkin, ysärirapin, syntsapopin ja stadionrockin ristiaallokossa seilaavan ja siinä sivussa lemmenlaivan upottavan kappaleen, mutta sen miksaajaksi pestattiin paremmin metalliyhteyksistä tuttu Miitri Aaltonen. Aaltonen kommentoi kappaletta seuraavasti:

”Hieno bändi, hieno biisi! Oli mahtavaa miksata El Chingon, sillä se oli arrattu – huolimatta raitojen määrästä ja kompleksisuudesta – niin hyvin. Jätkät ovat todella taitavia soittajia ja Hakimkin [Hietikko, laulaja] on ihQ!”

Lisää luettavaa