Tuomas Holopainen kertoo, millaista oli soittaa ensimmäinen Nightwish-keikka Floor Jansenin syöpädiagnoosin jälkeen

6.1.2023 13:49

Nightwish-dynamo Tuomas Holopainen kertoi hiljattain irlantilaisen Overdriven haastattelussa, millaista oli palata tien päälle vain viikkoja sen jälkeen, kun laulaja Floor Jansen oli kertonut julkisesti saamastaan rintasyöpädiagnoosista.

”Ensimmäinen [Euroopan-kiertueemme] keikka [Belgian] Antwerpenissä [20. marraskuuta] oli meille kaikille todella tunteellinen tapahtuma, mutta aivan erityisesti se oli sitä Floorille”, Holopainen sanoo. ”Kaikki purkautui Sleeping Sun -kappaleen aikana. Hän ei kyennyt laulamaan biisiä loppua kahden ja murtui. Se oli positiivinen murtuminen. Hänen sisälleen kertyneet ahdistus ja paineet purkautuivat. Siihen kulminoitui syövän voittaminen, viimein kiertueelle pääseminen ja se, että hänen äänensä oli tarpeeksi kunnossa, jotta hän saattoi tehdä sitä mitä rakastaa. Kaikki se tuli ulos kerralla, ja kaikki on ollut siitä lähtien upeaa.”

Jansen kertoi saaneensa lääkäreiltään terveen paperit marraskuussa. Human. :||: Nature -kiertueen viimeisin Euroopan osuus päättyi 21. joulukuuta Tšekin pääkaupunkiin Prahaan. Seuraavaksi yhtye suuntaa 70 000 tons of metal -risteilylle Miamista Bahamaan ja takaisin.

Lisää luettavaa