Pillit pussiin laittaneen Mötleyn Crüen Nikki Sixx ja juontajaparinsa Jenn Marino olivat jännän äärellä basistin isännöimässä Sixx Sense -radioshow’ssa. Kuulijat saivat muun muassa tietää, että Sixx ei pese käsiään vessareissun jälkeen.
Sixx ja Marino keskustelivat ohjelmassaan wc-palveluja tuottavien yritysten Euroopassa teettämästä tutkimuksesta, jossa kartoitettiin yli sadan tuhannen ihmisen wc-etikettiä. Kyselyssä selvisi, että miehistä peräti 66-prosenttia ei pese käsiään vessassa käynnin jälkeen. Naisista 40-prosenttia kertoi jättävänsä kätensä pesemättä.
Marino totesi Sixxin olevan yksi heistä, joka jättää kädet pesemättä käytyään hotelli helpotuksessa ja miekkosella olikin kertoa syy tähän.
– Minä pesen käteni ennen, koska en halua bakteereja sinne. Kättelen päivittäin tuhansia käsiä ja jos sen jälkeen tartun vehkeeseeni, tuhansien ihmisten basillit siirtyvät siihen. Siksi pesen käteni ennen tarpeille menoa, Sixx selittää.
– Minun vehkeeni on minun vehkeeni, ei sen koskeminen minua haittaa. Joten sinä, joka kättelet kanssani: onneksi olkoon!
Niin, totisesti, onneksi olkoon.