Tylysti erotettu Sólstafir-rumpali avautuu: ”Tämä syöksee minut itsetuhoiseen kuiluun”

3.6.2015 17:47

Ilosaarirockiin saapuvan islantilaisen Sólstafirin kulisseissa kiehuu vähintäänkin rajusti.

Vahvoista tunnelmistaan tunnetun yhtyeen omaperäinen rumpali Guðmundur Óli Pálmason sai yllättäen potkut ryhmästä viime tammikuussa, vain päivää ennen lähtöä pitkälle kiertueelle.

Pálmason on ”pidätellyt sanomisiaan” hyvän aikaa, mutta nyt hän on julkaissut runsaasti ajatuksia herättävän tiedonannon.

Eräänä bändin perustajista toimineen rumpalin kertomus on kieltämättä melkoinen. Häneen mukaansa laulajakitaristi Aðalbjörn Tryggvason on muun muassa hankkinut salaa oikeudet yhtyeen nimeen ja käskenyt rumpalia hankkimaan lakimiehen, mikäli ”siltä tuntuu”.

Pálmason on kiistämättä tehnyt valtavan työn islantilaisbändin menestyksen eteen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, joten muun orkesterin käytös tuntuu kohtuuttomalta, vaikka emme taustoja tunnekaan. Niin, sen muun orkesterin vastinetta odotellessa, tosiaan!

Niin ja pitääpä kysäistä asiasta Tryggvasonilta Ilosaarirockissa…

Rumpalin tarina löytyy täältä.

Lisää luettavaa