Uniklubi-solistin soolo ilmestyy maaliskuussa

18.10.2011 11:11

Uniklubin laulajan Jussi Selon ensimmäinen soololevy ilmestyy maaliskuussa. Nefernefernefer-ensisingle on jo ostettavissa digitaalisista kauppapaikoista.

Nefernefernefer-nimi on peräisin Mika Waltarin kuuluisasta Sinuhe egyptiläinen -kirjasta, josta Selo on ammentanut enemmänkin aiheita albumilleen.

– Ajatus soolosta oli pyörinyt päässäni jonkin aikaa. Kirjoitin viime kesänä biisejä ja huomasin, että niissä oli eri fiilis kuin Uniklubin jutuissa. Palaset loksahtelivat pikku hiljaa kohdilleen treenikämpällä, puistoissa ja hämyisissä kuppiloissa, Selo sanoo.

Musiikin nauhoitukset ovat tapahtuneet Tampereella Headline-studiolla Jani Viitasen valvonnassa. 

Selon sooloyhtyeessä vaikuttavat:

Samppa Pyykkönen – basso
Jussi Ojanen – kitara
Olli Sopanen – sello, busuki
Alarik Valamo – rummut
Tuomas Lepistö – koskettimet

Lyhyt studiotunnelmointi löytyy täältä.

Lisää luettavaa