Uniklubilta kultakaloja

29.6.2010 20:57

Uniklubin viides studioalbumi ilmestyy 22. syyskuuta. Kiekon taustalla on häärinyt Apulannan ja Lordinkin tuottajana toiminut Jyrki Tuovinen.

Levyn nimeksi on vahvistunut Kultakalat ja sen ensimmäinen single on puolestaan Aikasi on nyt.

– Kultakalat -albumilla on otettu iso harppaus kohti livemäistä bändisoittoa. Tulossa on selkeä rockalbumi. Levylle on myös saatu taltioitua hyvin se fiilis, miltä Uniklubi kuulostaa treenikämpällä. Turha kikkailu on jätetty pois, kertoo Uniklubin laulaja Jussi Selo.

– Myös biisit ovat käyneet läpi vahvemman sävellys- ja sanoitusprosessin kuin aiemmin. Asioita on punnittu paljon ennen kuin rec-nappia on ryhdytty painamaan.

Kesän keikoilla Uniklubi puolestaan tarjoilee erikoiskattauksen, sillä bändi kiertää osan festivaaleista Romantiikan Rippeet -kokoonpanon kanssa, joka käsittää myös pianistin, kaksi viulua, alttoviulun ja sellon.

www.uniklubi.net

Lisää luettavaa