Jenkkiläinen Billboard on uutisoinut, että Guns N Rosesin pitkään harkittu Chinese Democracy -albumi saatetaan julkaista eksklusiivisesti amerikkalaisen Best Buy -ketjun kautta myöhemmin tänä vuonna (päivämääräksi on mainittu 25.11.). Rolling Stone on puolestaan kertonut, että Chinese Democracylta napattu If The World -biisi ilmestyy tulevan Body Of Lies -elokuvan soundtrackilla. Sen enempää uutta "tietoa" ei olekaan, joten jääkäämme odottamaan…
Myös Led Zeppelinin kiertuehuhut saivat hetkeksi uutta pontta, sillä brittimedioiden mukaan bändi olisi lähdössä rundille ensi kesänä. Uutisten mukaan laulaja Robert Plant, joka on aikaisemmin ollut tiukasti kiertueajatusta vastaan, olisi viimeinkin taipunut idean kannattajaksi. Plant on kuitenkin ehtinyt jo kaataa nämä uutiset. Miehen tiukan tiedotteen mukaan "Led Zeppelinin kiertuehuhut eivät pidä paikkaansa".
– Vetäydyn pitkälle tauolle, kun saan Alison Kraussin kanssa tehtävän kiertueen päätökseen. En aio kiertää tai tehdä musiikkia ainakaan kahteen vuoteen, Plant ilmoittaa.
Tällä tietoa viimeinen konsertti tapahtuu Kalifornian Saratogassa 5. lokakuuta. Ota näistä nyt selvää…