Nyt on joko vääränlainen lääkitys tai ihan liikaa ylimääräistä aikaa – näiden klassikkojen ”viritettyjen” versioiden kuunteleminen on todellinen haaste

Sillä lailla.

Jotkut saattavat ehkä muistaa, miten taannoin uutisoimme kaverista, joka julkaisee Youtubessa ”viritettyjä” versioita kappaleista, joissa lauluraita on säädetty puolikkaan tai kokonaisen sävelaskeleen verran pieleen. Lopputulos on, no, juuri sellainen, kuin voi odottaa. Mutta se ei ole vielä mitään samaisen henkilön toisenlaisiin ”virityksiin”.

Pluffnub-nimimerkillä kulkeva henkilö (tai luoja paratkoon henkilöt) nimittäin julkaisee versioita kaikkien tuntemista ja rakastamista kappaleista, joissa soittimet on laitettu soittamaan eri tempoon. Siis joka ikinen soitin.

Otapa siitä haltuun muutama näyte, jotka saavat matikkametallimuusikotkin raapimaan päätään. Kuuntele yksikin kappale kokonaan, jos pystyt. Pulp Fictionin Jules Winnfieldia lainatakseni ”I dare ya. I double dare ya, motherf*cker”.