Video: Ronnie James Dio nousi lavalle Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010 poismenonsa

4.2.2017 19:02

Kuten aiemmin raportoimme, edesmenneen heavy-ikoni Ronnie James Dion hologrammin oli määrä tehdä debyyttinsä Yhdysvaltain maaperällä torstai-iltana Pollstar Awards -juhlissa Los Angelesissa. Niinhän siinä sitten tosiaan kävikin ja Dio lyöttäytyi yhteen Dio Disciples -yhtyeen kanssa klassisen We Rock -kappaleen ajaksi. Olipa mies ohjelmoitu vielä esittelemään Pollstar-lakanaakin sangen näyttävästi kitarasoolon aikana.

Myöhemmin täksi vuodeksi lupailtu Dio-kiertue on edelleen työn alla, ja siihen liittyen hologrammiteknologiasta vastaavan Eyellusionin toimitusjohtaja Jeff Pezzuti kertoo Consequence of Soundin mukaan nyt nähdyn We rock -esityksen olevan ”tiensä päässä ja työt täyden produktion kimpussa ovat alkaneet. Teemme kaikkemme luodaksemme live-shown, jonka kaltaista Ronnien fanit eivät ole kuunaan kokeneet.”

Voit katsoa videon Dio-hologrammin suorituksesta alta.

Lisää luettavaa