Vihdoinkin uutta Downia kuultavana

27.7.2012 11:57

New Orleansin rymyryhmä Down on hehkutellut jo pitkään neljää tulevaa ep-levytystään.

Muun muassa Phil Anselmon ja Pepper Keenanin tähdittämä ryhmä esittelee nyt ensimmäisen One-ep:lta lohkaistun kappaleen Witchtripper. Eteläisen voodoojytinän pariin pääsee Rolling Stonen sivulla. Melko sopiva kappaleen nimi Downille, muuten!

One ilmestyy 18. syyskuuta ja kolme muuta pikkulevyä tämän ja ensi vuoden aikana.

Ja vaikka yhtyeen promokuvassa onkin vielä mukana basisti Rex Brown niin "tosielämässä" hän on jo poistunut Downin riveistä. Tai tarkemmin sanottuna: hänet poistettiin orkesterista päihdeongelmien vuoksi. Mahtaakin olla melkoisia ongelmia jos tästä jengistä onnistuu saamaan kenkää ko. syyn vuoksi…

Lisää luettavaa