Yngwie Malmsteen kertoo vaatimattomasti, miten hän pelasti Fender-kitarayhtiön 1980-luvulla

31.5.2019 09:26

Yngwie Malmsteenin ego ei osoita kutistumisen merkkejä. Maineikas ”more is more” -muusikko vieraili Guitar.comin haastateltavana kertomassa tuoreesta Blue Lightning -coverlevystään, ja miehellä riitti tarinaa myös Stratocaster-arvostuksestaan. Sekä siitä, miten hän oman käsityksensä mukaan pelasti koko Fender-yhtiön 1980-luvun alussa.

Ynkkä oli yksi ensimmäisiä artisteja, jotka saivat Fenderiltä oman nimikkomallin. Fender Custom Shop julkaisee tänä vuonna mallin 30-vuotisjuhlaversion, ja Malmsteen on asiasta kovin otettu.

”Paitsi että olin ensimmäinen tyyppi, joka sai oman nimikkomallinsa, olin myös ensimmäinen tyyppi, joka sai niiltä kavereilta ilmaisen kitaran. Fender ei antanut ilmaiskappaleita kenellekään! Eivät Blackmorelle, Jeff Beckille, Jimi Hendrixille tai muille sellaisille”, Malmsteen sanoo.

”Olin siis ensimmäinen tätä lajia, ja he kertoivat minulle miksi. 1970-luvulla Fender meni melkein nurin, ja vuonna 1981 he saivat uudet omistajat. Nämä aloittivat kaiken alusta, ja he yrittivät saada soittajia käyttämään kitaroitaan. Kaikki haluaisivat sellaisen, koska Van Halen soittaa sillä, tiedäthän.”

”Heillä oli hieman ongelmia, mutta sitten minun Rising Force -levyni julkaistiin ja mikäs siinä kannessa olikaan? Fenderin Stratocaster. Se levy pelasti sen yhtiön! He kertoivat minulle, että kun se levy julkaistiin, he eivät kyenneet valmistamaan kitaroita riittävän nopeasti tyydyttämään kysyntää. Ennen sitä he eivät saaneet kaupaksi mitään.”

Sillä lailla! Mainittakoon, että niin vaikutusvaltainen kitaristi kuin Yngwie onkin, kannattaa tähän kertomukseen suhtautua hienoisella varauksella. Olihan Stratocaster noihin aikoihin myös muun muassa Mark Knofplerin, David Gilmourin, Eric Claptonin, Stevie Ray Vaughanin, Rory Gallagherin ja parinsadan muun kitaristin käytössä. (EDIT: Van Halen soitti omalla Frankenstratillaan, joten poistetaan hänet tästä)

Lisää luettavaa